Aurinko tunturissa (1967) HAM:in Modernia elämää! -näyttelyssä

aurinkotunturissa_mg_9584(kuva: Raakkel Närhi/WAM)

Tänään aukeavassa Helsingin kaupungin taidemuseon HAM:in Modernia elämää! -näyttelyssä (3.3-30.7.2017) on esillä kuvanveistäjä Laila Pullisen (1933-2015) suuri räjäytystekniikalla toteutettu reliefi Aurinko tunturissa (1967). Teos oli esillä Suomen paviljongissa Montrealin maailmannäyttelyssä 1967, ja on kaikilla mittareilla yksi Lailan pääteoksista.

Outokummun kolmemillistä, liekkisulatustekniikalla toteutettua vallankumouksellisen puhdasta kuparilevyä hyödyntävä ja esittelevä teos toteutettiin räjäyttämällä Outokummun Harjavallan hiekkakuopilla, ja koottiin tehdasateljeella asennossa, jossa yksi kulma 4×9 metrisestä reliefistä miltei koskettaa maata.

Vaikka Laila mielletään teoksissaan runsaasti abstrakteja tehokeinoja käyttäväksi moderniksi taiteilijaksi, on hän kuitenkin ennen kaikkea uusfigurativisti: teoksien taustalla on aina joku figuratiivinen elementti, jonka kautta ne ankkuroituvat todellisuuteen. Tästä seuraa esimerkiksi se, että räjäytysreliefien ja 80/90-lukujen maareliefien välillä on elimellinen yhteys.

Teos kuvaa Lailan mukaan hetkeä, jolloin kiivaan oranssiksi tiivistynyt aurinko laskee horisontin taakse, sytyttäen maiseman viime hetkellä “aivan kuin tulimereksi”, jossa laaksot ja painaumat näkyvät varjoina. Katsojan eteen avautuu näin ollen eräänlainen topografinen näky auringonlaskusta tunturimaisemassa, kuten teoksen nimikin selittää.

Nyt aukeavassa näyttelyssä reliefin esittäminen ei ollut mahdollista alkuperäisessä asennossa, johtuen lattian kestävyysmitoituksista ja siitä, ettei alunperin teokseen suunniteltuja kattokiinnitysvaijereita voitu käyttää Tennispalatsin kattorakenteista johtuen. Tästä johtuen teos on tässä näyttelyssä ikäänkuin peilikuva itsestään. Kulma, jonka kuuluisi olla maassa, on katsojasta katsoen alareunan vasen. Liike lähtee tästä kulmasta, hieman samalla tavoin kun kangas vavahtelee ja resonoi jos sitä heilautetaan yhdestä reunasta. Ideaalissa tapauksessa tämä on nurkka, josta tarkasteltuna reliefi selittyy visuaalisesti Lailan aikomalla tavalla.

Veistos on kuitenkin aina kolmiulotteinen esine, ja jokainen näkösuunta ja kulma on aina suunniteltu ja tarkoitettu. Teos on ollut Lailan eläessä esillä kahdessa eri sijoituspaikassa Helsinki-Vantaan lentokentällä teoksen omistajan Ilmailulaitoksen (nyk. Finavian) tiloissa. Molemmissa tapauksissa teos on esitelty seinällä, ikäänkuin taulun tavoin. Tämä on tärkeä ennakkotapaus siitä, että teosta on aiemminkin taiteilijan hyväksynnällä esitelty “väärässä” eli ei-alkuperäisen mukaisessa asennossa.

Tähän turvautuen päädyimme museon henkilökunnan kanssa siihen ratkaisuun, että teos voi olla esillä tässä arvovaltaisessa näyttelyssä nykyisessä asennossaan, kuitenkin kiinnittäen seinätekstein ja kuvahavantein katsojan huomion siihen, ettei kyseessä ole alkuperäinen asento.

Teoksen suunniteltu asento, johon teos pystytettiin Wäinö Aaltosen museon retrospektiivisessa Atti D’Amore -näyttelyssä (2006), on esitetty oheisessa Raakkel Närhen WAM:in kuvanveistosalissa ottamassa valokuvassa. Kuvasta on seinätuloste myös teoksen yhteydessä näyttelytiloissa.

Näyttelyssä on myös esillä Helsingin kaupungin kokoelmiin kuuluva, Kallion virastotalon aulaveistokseksi tilattu Lailan Primavera-teossarjaan kuuluva pronssiveistos “Kevät ihmisessä” (1966), joka oli niinikään esillä Montrealissa.

 

Jean Ramsay

Toiminnanjohtaja

Nissbackan kartanon veistospuisto

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s