UUSI NETTISIVU & NIMI: LAILA PULLISEN VEISTOSPUISTO JA KOTIMUSEO AUKI ELO-SYYSKUUSSA 2020

Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo (aiemmin toiminut nimellä “Nissbackan kartanon veistospuisto”) avautuu yleisölle 21.8–13.9.2020 pitkän harkinnan jälkeen, ja tietyin pandemian huomioivin rajoituksin, uusilla aukiolo-ajoilla: perjantai, lauantai ja sunnuntaina 12-18.

UUDET NETTISIVUT

Keväällä voimaantulleet suositukset yleisötapahtumista ja tämän seurauksena peruuntuneet lukuisat yhteistyökuviot saivat Laila Pullisen säätiön tekemään päätöksen pitää veistospuisto kiinni ensimmäistä kertaa sen toiminnan aikana. Kesän myötä päädyimme kuitenkin siihen, että rajoitettu aukiolo on mahdollista ja turvallista toteuttaa.

Kesää 2020 koskevat aiemmasta poiketen seuraavat rajoitukset:

  • kesäksi näyttelyiden osana toimivaksi kaavailtu taiteilijakoti ei aukea kesällä 2020
  • totutun mukaisia Jean Ramsayn sunnuntain klo 14 opastettuja kierroksia ei järjestetä
  • kävijämääriä näyttelytiloissa rajoitetaan 10 henkilöön kerralla
  • Alueella toimii säävarauksella (ja pandemiatilanteen kehitystä seuraten) mahdollisuuksien mukaan pop-up -kahvila Café Anja & Annikki (ks. nettisivut ja FB-sivut tarkempia tietoja varten)

AVOINNA

Avoinna 21.8.2020-13.9.2020; perjantaisin lauantaisin ja sunnuntaisin 12-18. Ryhmille myös mahdollisuus vierailla aukioloaikojen ulkopuolella, aina marraskuuhun asti. Soita tai laita sähköpostia.

HINNASTO

Pääsymaksu: 10 € (sis. Veistospuiston, peruskokoelman viljamakasiinissa ja ateljee-galleriean vaihtuvan näyttelyn – taiteilijakoti pysyy kiinni kesällä 2020), alle 15-vuotiaat ilmaiseksi. Pääset myös museokortilla sisään!

Ryhmät ovat tervetulleita, mutta toivomme teidän varaavan etukäteen (1,5 tunnin opastus sisältyy ryhmille automaattisesti 100€ hintaan, jos vierailut tapahtuvat aukioloaikojen ulkopuolella).

MISSÄ

Nissbackan kartano
Sotungintie 4
01200 Vantaa

MITEN

Bussit 717, 717A, 718 Helsingin Rautatientorilta (kulkee Kurvin kautta Lahdentietä), laituri 5. Jää pois pysäkillä “Sotungintie (V9425)”. Veistospuisto on pysäkiltä 200 metriä Sotungintietä pohjoiseen eli Sotunkiin päin. Autoilla saapuvien suositetaan paikoittamaan auto pihalle, valkoisen ateljeealueen viereen. Jos parkkipaikalla on täyttä, voi auton viedä viereisen Hakunilan urheilupuiston parkkipaikalle, josta on asfalttitie ylös veistospuistoon.

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s